Tervetuloa
sivustolleni
Kuvista kiitos Björn Forsénille (vasen, vuodelta 2007) ja Anna-Maria Wilskmanille (oikea, vuodelta 2016)
Nimeni
on Mikko Suha, olen helsinkiläinen arkeologi.
Pätkätöissäni liikun paljolti pitkin poikin Suomea, kaivauksia ja
inventointeja kun järjestetään rakennuttamispaineiden takia milloin
missäkin. Työkohteiden monipuolisuuden ansiosta kohdalle sattuu
mahdollisuuksia nähdä mitä erilaisimpia eläimiä. Kesäisin olen lisäksi
toiminut Kreikassa arkeologisissa tutkimusprojekteissa vuodesta 1999
lähtien, ja siellä maisemat ja eläimet ovatkin mukavan erilaisia.
Vuosina 2014-2016 pääsin myös osallistumaan kiinnostavaan projektiin
Sisiliassa, ja siellä maisemat
ovat omanlaisiaan.
Innostuin
kameran käytöstä jo varhain, vaikka filmikameralla en uskaltanutkaan
kokeilla muita kuin täysautomaattiominaisuuksia jotta edes muutama kuva
onnistuisi. Digiaikaan siirryin pienen kaksimegaisen pokkari-Sonyn
myötä, eikä silläkään ollut mahdollista kokeilla muita kuin
automaattiräpsäisyjä. Lopulta 2006 hommasin Canonin digijärkkärin,
350D:n ja siihen muutaman seuraavan vuoden aikana vaihtoputkia. Koska
kuvaaminen ei maksanut mitään, tuli kokeiltua muitakin
asetuksia
ja eläinkuvaus alkoi innostamaan entistä enemmän. Tässä vaiheessa
kamera on vaihtunut kymppisarjaisen kautta täysikennoiseen ja vaihtoputket mahdollistavat
mielekkäämmän kuvaamisen.
Kalustoni:
Järkkärirunko: Canon EOS 6d
Vararunko:
Canon EOS 50d
Optiikka:
"Bigma", Sigma 50- 500 EX APO HSM f 4- 6.5
Sigma APO 2x EX DG- telejatke
Canon EF 24-105 4L USM
Canon EF 50 mm F1.8 STM
Nämä
sivut tein kokeillakseni miten sivuston vääntäminen kylmiltään sujuu.
Tuoksen näette tässä. Olen kerännyt vuosein varrella räpsimiäni otoksia
aihepiirien mukaan galleroihin, toivottavasti pidätte niistä.
Updated 25.12.2020